torstai 19. helmikuuta 2015

WANHAT 2015

Pitkästä aikaa tänne blogiinikin postausta, nimittäin yhdestä elämäni hienoimmasta päivästä, vanhojentansseista! Suosittelen kaikille luokiolaisille - ja kaksoistutkintolaisille tanssimaan wanhat, se oli nimittäin yksi hienoimmista kokemuksista kun sai olla koko päivän itse "prinsessana" ja valmistautua siihen. Itselläni kaikki onnistui mainiosti, vaikka olikin perjantai 13.päivä. Sain viettää päiväni oman poikaystäväni kanssa vaikka olikin eri koulusta, ystävien kanssa ja tietenkin tanssia musiikin tahdissa. Menivätkö teillä, jotka tanssitte vanhojentanssit hyvin ja miltä se teidän mielestänne tuntui? Nyt mennään kuitenkin siihen päivään..
IMG_3743 IMG_3905 IMG_3942 IMG_3946 IMG_4009laihtoinen IMG_4022toinen IMG_4041 

Kaikki olivat niin kauniita ja se oli hienoa katsoa miten saimme kaikki yhdessä viettää hauskan päivän. Oma mekkoni, joka näkyy kuvissa on ostettu Zazabellasta. Astelimme liikkeeseen sovittelemaan mekkoja, kunnes näin tämän mekon mitä saman tyylistä olin katsonut yhden tytön blogissa. Mekkoja oli sovitettavana monta, mutta tämä jota sovitimme viimeiseksi oli onnekseni kaikkein parhain! Oikean kokoinen, värinen ja tietenkin minulle mieluinen ja mukava päällä. Ei voinut mekon valinta paremmin mennä.

IMG_4412 IMG_4408
Meikin kanssa oli ehkä hiukan ongelmia aamulla, koska tulin aamu kuudelta kampaajalta ja itse tyhmänä aloin suunnittelemaan sitä vasta silloin. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja sain onneksi jonkin näköisen meikin naamaani. Vinkkinä siis, harjoitelkaa meikkiä vaikka pari iltaa ennen vanhojentansseja! 
IMG_4419 IMG_4414
Korujen ostamisessa oli hauskaa se, että kyselimme myyjiltä mitä mieltä ovat mekon koru "suunnitelmasta". Kaikki myyjät olivat samaa mieltä minunkin ja äitini kanssa, että siihen sopii hempeän pienet timanttiset korut. Ilman pientä kaulakorua, mekko olisi ehkä näyttänyt vähän avoimelta. Se on kuitenkin jokaisen maku asia, mutta tämä vaihe tuotti kyllä eniten sitä stressiä!

IMG_4427 IMG_4425
Kynnet tein itse, varpaisiin tuli tuota nuden vaaleanpunaista ja kynsiin kuvassa näkyvää glitteriä. Kuvassa omat kynteni olivat vielä vähän kesken, mutta onneksi minulla oli juuri tuohon aikaan todella pitkät kynnet, että sain tehtyä itse sen manikyyrin.

Mitäs te piditte postauksesta, lisää kuvia on tulossa instagram- postauksessa, joten siihen asti, nähdään  taas! 

tiistai 6. tammikuuta 2015

ALENNUSMYYNNIT

Tässä postaus lupailemistani alennusmyynneistä, joissa ollaan jonkun verran käyty. Tänä vuonna en löytänyt alennusmyynneistä kovinkaan paljon, mutta se on vaan hyvä koska aijon nyt tosissaan säästää ja ostaa ne tietyt jutut mitä tarvitsen (anastasiabeverlyhills:n kulmakarva värin). Toivottavasti kuvasin kaikki ostamani, paitsi ostin kaksi yksiväristä toppia jotka ajattelin jättää kuvaamatta.
IMG_3411 IMG_3406
Olen jo kauan haaveillut isoista "helmi"pallo korvakoruista, jotka nyt löysin H&M:stä. Katsoin myös, että korviksiin oli laitettu kivat lukot sinne taakse. Tajusin kuitenkin kotona, että kyseessä ei olleet normaalit korvakorut vaan niitä pystyy käyttää molemmin päin, jolloin helmi jäisi korvalehden alle tai toisinpäin. Kätevää eikö?
IMG_3418
H&M:stä löysin myös bronzing brusherin, mutta jos joku tietää että miten tuon kuuluisi toimia voi hän laittaa kommentti laatikkoon viestiä, koska itse en tajunnut tuota ja laitoin jopa viestiä asiakaspalveluun. Meikkaajien aina tarvittu ripsientaivutin, joka oli hätäostos, koska olen varastanut kaikki äitin taivuttimet, ups. Sekä viimeisenä luomivärille tarkoitettu sivellin. Ensin ajattelin, että jos tuo kävisi kulmien laittoon mutta se oli liian pehmeää. Onneksi tilaan varmaan huomenna uuden kokonaisen sivellin setin!
IMG_3457 IMG_3458 IMG_3460
Kävimme myös Kicks:ssä katsomassa erilaisia meikkejä ja juuri tuota anastasia kulmaväriä. Huomioni kiinnittyi kuitenkin alepöytään, jossa oli paljon erilaisia meikkejä sekaisin, josta löysin tämän "get ready to be prettified!". En halua vielä kertoa kokemuksia, koska niitä ei vielä ole. Heti kun saan tämän käyttöön niin teen tästä tuotearvion. Hintakaan ei ollut paha edelliseen verrattuna ja värit näyttivät aivan täydellisiltä omaan käyttöön.
IMG_3461 IMG_3466
Uudet jumppashortsit ns. mikrot oli minulla ostoslistalla, koska kotona treenejä tehdessään nämä ovat äärettömän mukavat ja kevyet. Yksi syy myös näihin oli, että olemme ehkä kavereiden kanssa aloittamassa tankotanssi tunteja, joten nämä ovat ns. pakolliset olla mukana tunneilla.
uudet jutut
Viimeisenä Ginatrciotista ostin kultaisen kaulakorun, joka osottautuikin todella ahtaaksi ja ahdistavaksi, koska se menee juuri kaulani ympäri siihen viimeiseen hakaan. Tämä koru kuitenkin sopii sellaisten kauluspaitojen kanssa, joten miksikäs ei ?

Stockmannilta mukaan lähti Fit me- voiteen kaveriksi maxfactorin meikkivoide. Enempää en tästä tuotteesta voi vielä sanoa, että todella hyvä koostumukseltaan, tasoittuu hyvin iholle eikä jätä läikkiä, sekä hyvän tuoksuinen.

Mitäs tykkäsitte ostoksistani tai mitä te olette itse löytäneet alennusmyynneistä ja olivatko ne teidän mielestä hyvät? Huomenna alkaa taas koulu, yäk, joten tänään on aikainen nukkumaan meno aika.

Nähdään taas!

perjantai 2. tammikuuta 2015

MINUN JOULUNI JA UUSIVUOSI

Syvälliset pahoitteluni blogini hiljaisuudesta! Tämä aika minkä olen ollut poissa blogista on ollut yhtä kiirettä. Joulukiireet, pikkujoulut ja uuden vuoden juhlat ovat vieneet kaikki voimani, mutta myös olen ollut todella onnellinen ja otettu, että minulla on nykyään näin paljon hyviä ystäviä keiden kanssa saan viettää omaa aikaanikin, kiitos siitä heille.

Syy kuitenkin tähän hiljaisuuteen on ollut tämä minun läppärini, joka räksyttää todella kovaa kun koneen aukaisee käyntiin. Olen käyttänyt tuntejani siihen, että olen siirtänyt kuvia tikuille ja dvd:ille, koska koskaan ei tiedä milloin tämä sammuu kokonaan. Kone kuitenkin vielä toimii ja yritän käyttää sitä vielä parin kuukauden ajan, kunnes täytän 18- vuotta, jotta saisin vielä lisää rahaa säästöön uutta konetta varten.

Joulu tuli ja meni, ihan hujauksessa. Isompia lahjoja en tänä vuonna toivonutkaan, koska sitä rahaa palaa minuun nyt todella paljon. Vanhojentanssimekko, autokoulu, auto ja kaikki muut menot ovat lisänneet kuluja, mutta tätä se elämä on ja siitä pitää nauttia, vai mitä? Lahjoista otin vain kuvat tähän postaukseen, kaikki kuitenkin näkevät ne joten erityisiä selityksiä en kirjoittele.

Sitten kuuluisa uusi vuosi, joka sujui aivan täydellisesti vaikka vähän erilailla kuin ennen. Olimme perheen kanssa katsomassa Lopella Säästö- Karin ilotulitusta ensimmäistä kertaa, joka oli todella hyvä, suosittelen ensi vuonna käymään siellä. Saimme myös nauttia kotona upeista raketeista, koska vieressämme on kauppa, joka myy raketteja.

Olen jäänyt todella jälkeen postauksissa, hyi minä... Postauksia on kuitenkin nyt tulossa, jos ei omalla koneella niin isäni työkoneella. Olen mm. käynyt alemyynneissä, josta tarttui mukavasti tavaraa mukaan, joten ostoksista on tulossa varmasti postausta ihan lähi aikoina!

Toivottavasti nautitte kuvista, sekä tekstistäni (,josta tuli aika pitkä, ups!). Kohta hiihtolomakin on lopussa ja on aika taas palata koulunpenkille, mutta sitä ennen nauttikaa vielä lomastanne, jos sitä on vielä jäljellä!

IMG_3338 IMG_3326 IMG_3316 joulu 24.12-001 IMG_3365 IMG_3370 IMG_3379 IMG_3381 IMG_3383 joulu 24.12-002 joulu 24.12-003 23.12

perjantai 7. marraskuuta 2014

UUSIA JUTTUJA JA MYÖHÄISET LOKAKUUN SUOSIKIT

Heippa taas pitkästä aikaa! Yksi ihmeellinen kysymys on itseäni askarruttanut jo jonkin aikaa, että mihin tämä aika menee? Vastahan olimme rannalla nauttimassa auringosta ja nyt maahan on tullut jo lunta! Monella ihmisellä on jo kaamosajan kuullut alkavan, mutta itse tykkään talven kauniista valoista, neuleiden alla kulkevasta lämmöstä ja tuoksuista. Päivät kuitenkin tuntuu menevän todella nopeasti. Ensin heräät aamulla, syöt ja lähdet kouluun, kunnes huomaat koulun loppuvan ja pimeä peittää jo taivasta. Onneksi on kuitenkin meille kamera ihmisille keksitty tuo lisäsalama. Itsehän ostin sen yhdeltä valokuvaajalta viime talvena ja hyvin on toiminut tähänkin asti. Kertokaa ihmeessä kommentti laatikkoon mielipiteenne kuvien laadusta ja valoisuudesta ja tietenkin näistä uudemmista ostoksista ja viime kuun suosikeista!
IMG_2285 IMG_2284
Sain eilen puhelimeeni viestin Seppälältä, jossa he kertoivat että tänään olisi Seppälä night kello 17.00 jälkeen. Kaikista normaalihintoisista tuotteista sai -30 % alennusta, joka oli minusta ihan hyvä hintatarjous. Seppälässä oli myös mukana arvontaa ja minkä tahansa tuotteen ostajalle lähti yllätys ostos kaupan päälle. Itse ostin tuon eyelinerin ja the perfect eyebrow kit, joka on luomiväri paletti. Lähdin tuota luomiväri palettia juurikin hakemaan, koska sitä oltiin kehuttu parissa blogissa. Olisin alussa ostanut sen Anastasian kulmavärin, mutta hinta oli sen verran kova opiskelijalle, joten päätin kokeilla tälläistä halvempaa ensin. Olen paljon nähnyt blogeissa kuinka kaikki pitäisi olla kallista ja samaa kuin muilla, mutta omasta mielestäni kyllä halvemmillakin meikeillä saa hyvän lopputuloksen, en tietenkään paheksu kalliita merkkejä vaan itselläni ei ole varaa ostaa niitä. Mukaan sain tuon passionfruit & guava vartalorasvan, tykkään!
15.10.2014 ft
Tämä kuva on takasinheitto lokakuuhun, kun olimme kaverini Sohvin kanssa kuvailemasssa. Silloin kylmällä ilmalla ei paljon hyviä kuvia tullut, mutta tämä onnistui edes jotenkin. Olen myös hurahtanut täysin uudelleen näihin Fit me- meikkeihin. Se on niin kevyt naamalla ja jopa tälläinen monelle tuotteelle allerginen voi sanoa tätä hyväksi. Peittää myös mukavasti naaman yksityiskohtia, esimerkiksi minun arpiani.
IMG_2292
Te, jotka etsitte mustaa ja volumia antavaa ripsaria, niin tässä olisi yksi minun pitkäaikaisistani suosikeistani. Ripsari todellakin pysyy ripsissä ja antaa hyvin mustaa väriä ja pituutta, #maybelinefan. Talven alkaessa huulet alkavat olla herkässä, kovien pakkasten vuoksi ja omat huuleni tarvitsevat aina hyvää suojaa. Leikkauksen jälkeen minulle suositeltiin tuota vasenta putkiloa, koska huuleni olivat silloin kovilla ja lohkeilivat paljon. Tämän jälkeen olen käyttänyt tätä arkisessakin käytössä ja todennut sen aika hyväksi. Aika rasvainen, mutta hyvin parantava ja kiiltoa antava allergisillekkin!

Mitäs piditte tästä postauksesta? En yleensä ole tehnyt mitään suosikki-listoja, mutta nyt tähän taukoiluun tuli hyvään kohtaan. Illemmalla lähden tyttöjen kanssa viettämään iltaa, nähdään!